DOMINAT

 

 



SIDOKSISSA !



Olin Valtiattareni luona, jossa minun piti laittaa itseni kuntoon, peseytyä kunnolla, vaihtaa puhtaat alusvaatteet ja meikata iltaa varten. Olin hiukan hermostuneena Valtiattareni seurassa, sillä en osannut aavistaa millään lailla mihin tässä taas oikein joudutaankaan. Iran seurassa ei koskaan voi tietää, mitä seuraavaksi tapahtuu, hänen aina keksiessään uusia tapoja motivoida kaltaisiani orjia.

Meikattuani itseni valmiiksi iltaa varten, piti minun mennä pukeutumaan talon yläkerrassa sijaitsevaan huoneeseen, johon valtiattar saapui puoli tuntia myöhemmin. Hän käski seurata perässään talon takaosassa olevaan loordihuoneeseen, joka on tunnelmallinen tila talon yläkerran takaosassa. Seurasin häntä korkokengissäni kävellen huoneeseen, jossa hän määräsi minut makaamaan lattialle asetetulle patjalle, selkä oveen päin. Tein kuten valtiatar määräsi, ja menin makuulleni. Tämän jälkeen Valtiatar toi paikalle toisen henkilön, korkojen kopinasta päätellen naisen, jonka hän asetti samalla patjalle toisin päin niin, että meidän selkämme olivat vastakkain, emmekä kyenneet kumpikaan näkemään toisiamme, sillä olimme molemmat silmäsiteissä.

Ira asetteli raajamme vastakkain, niin että olimme jaloista ja käsistämme yhdessä, mutta kuitenkin niin, että emme kyenneet juurikaan liikkumaan muuta kuin sormista ja varpaista, tässä asennossa. Olimme sidottuina yhteen paksuilla nahkaisilla remmeillä, jotka estävät liikkumisen varsin tehokkaasti. Kiinnitettyään meidät remmeillä, Valtiatar poistui huoneesta käskien meitä pysymään paikoillamme liikkumatta.Valtiattaren poistuttua tunsin kuinka taakseni sidottu henkilö kosketteli kämmentäni sormillaan, jotka oli sidottu yhteen omieni kanssa, ja hän sai minutkin kiihottumaan ja houkuteltua mukaansa, joten minäkin aloin hivellä hänen kättään. Jatkettuamme hetken aikaa toistemme koskettelua, kääntyi takanani makaava henkilö tavoittelemaan minun haaroväliäni, mikä oli remmien takia äärettömän vaikeaa, mutta onnistui lopulta siten, että painauduimme tiukasti selät vastakkain toisiamme kohti.

Hetken aikaa hyväiltyään minua, koin minäkin halun koskettaa toista ihmistä ja siirsin hänen kätensä taaksepäin päästäkseni koskettamaan häntä.Juuri kun yletyin ja tunsin hänen kiihottuvan sormieni kosketuksen alla, saapuikin Valtiatar yllättäen huoneeseen keskeyttäen toimemme. "Mitäs täällä oikein tapahtuu"? Hän antoi molemmille aika ankarasti piiskaa mukanaan olevalla raipalla, koska olimme hänen mielestään tottelemattomia jollaisten käytöstä ei voida hyväksyä Valtiattaren läsnäollessa.

Piiskauksen jälkeen hän vaihtoi asentojamme ja odotin innoissani painautuvani jo tätä toistahenkilöä kohti. Ira jätti meidät edelleen sidottuina makaamaan samalle patjalle. Heti hänen poistuttua tunsin uudelleen kuinka takanani oleva henkilö alkoi koskettelemaan minun kämmentäni. Tästä kiihottuneena halusin koskettaa hänen haaroväliään, ja nostin kättäni mikä oli sidottuna kiinni hänen kädessään. Onnistuimme lopulta yhdessä siirtämään kätemme niin, että pääsin lopulta hivelemään häntä vähän haarojen välistä, mikä tuntui kiihottavan häntä suunnattoman paljon. Jatkettuamme tätä tovin, sanoi takanani oleva henkilö haluavansa jotain kivaa peräsuoleensa, mistä innostuneena koitin vääntäytyä hänen päälleen, kääntämällä itseämme ympäri remmeissä. Melkein onnistuin pääsemään hänen päälleen takakautta, mutta kaaduimme yhdessä lattialle, ja jäimme siihen makaamaan asennossa, jossa ylettymiseni hänen peräreikänsä alueelle oli vain muutamasta sentistä kiinni.

Ollessamme tässä asennossa saapui Valtiattaremme yllättäen huoneeseen huudahtaen vihaisesti ”Mitä tämä oikein merkitsee” ? Hän irrotti meidät remmeistä, ja pakotti molemmat patjalle polvilleen niin, että olimme peräkkäin jonossa.”Kenen syytä tämä kaikki on?”Edessäni oleva henkilö myönsi, tämän olevan hänen syytään, mistä tuohtuneena Valtiatar kaivoi mukanaan olevan piiskan ja alkoi piiskaamaan häntä, sanoen ettei hänen käytöksensä ole Valtiattaren orjalle sopivaa eikä hyväksyttävää. Piiskattuaan häntä tovin Valtiatar lopetti yhtäkkiä ja kääntyi puoleeni kysyen ”Lähditkö sinä Janina tähän mukaan?”

Valtiattareni edessä minun oli pakko tunnustaa rehellisesti, että en pystynyt vastustamaan kiusausta vaan heittäydyin himojeni vietäväksi vastoin Valtiattareni määräyksiä. Tästä tuohtuneena Ira kohdisti raipan minuun päin, ja antoi kovan iskun piiskallaan suoraan vasempaan pakaraani, sanoen että hänen orjanaan tehtäväni ei ole seurata omia himojani vaan valtiattareni määräyksiä. Hän jatkoi hiukan aikaa piiskaamistani, lopettaen sen yhtä yllättäen kuin oli aloittanutkin, minkä jälkeen hän sanoi, että koska kerran haluamme kyöhnätä yhdessä niin kovasti, että olemme jopa valmiita rikkomaan Valtiattaren määräyksiä, saamme nyt pelehtiä ihan luvan kanssa, jotta hän voi ottaa toimistamme kuvia myytäväksi pornolehteen.Keksittyään tämän nöyryyttävän idean, pakotti Valtiattaremme meidät edelleen silmät sidottuina asentoon jossa toinen oli edessä kontillaan ja toinen hänen takanaan. Sain kyseenalaisen kunnian olla takana, missä  ollessani Valtiatar käski minun työntää kieleni edessä olevan henkilön peräsuoleen. Tein työtä käskettyä, ja työnsin, osittain oman tahtoni vastaisesti, kieleni toisen ihmisen peräreikään, mikä sekä kiihotti että samaan aikaan nöyryytti minua, koko sen ajan minkä nuolin pyllyä, otti Valtiatar meistä kuvia sanoen hiukan flirttailevaan tyyliinsä, että ”noin sitä pitää, näistä tuleekin hyviä kuvia joilla teen mitä itse haluan”. Seuraavaksi Valtiatar pakotti minut tunkeutumaan sormellani edessäni olevan henkilön peräsuoleen, mikä aiheutti itselleni erittäin vahvan kiihottumisen tunteen jonka johdosta koin orgasmin tulon, myös edessäni olevan henkilön sätkiessä nautinnon pauloissa.Tämän kaiken Ira ikuisti kamerallaan ottaen kuvia hyvin ripeään tahtiin.

Valtiatar, totesi,että koska olemme hänen määräyksiään rikkomalla nauttineet luvattomasti toistemme seurasta seksuaalisesti, on meidät syytä laittaa yöksi parvekkeelle. Valtiatar pakotti meidät konttaamaan talon läpi ylimmän kerroksen parvekkeelle missä päädyimme lukitun oven taa. Niimpä vietimme seuraavan yömme yhdessä parvekkeen vastakkaisiin kulmiin kahlittuna. Siis aivan liian kaukana toisistamme...