ODOTUSTA ILMASSA
Olen jo melkein perillä. Koska on kesäkausi kannan mukanani rasiaa puutarhamansikoita. Valtiatar mainitsi kerran ”popsivansa” niitä runsaasti kesäisin, siitä tuli sitten tapa tuoda niitä Hänelle. Väliin Hän ei kiinnitä niihin mitään huomiota orjan ollessa paikalla. Väliin Hän syö niitä sessionkin aikana.
Kuinkahan Valtiatar on päättänyt tänään orjaansa kohdella? Teettämällä nöyryyttäviä tehtäviä? Punoittavatko orjan korvat session aikana ja sen jälkeen? Vai käyttääkö hän fyysistä kuritusta? Punoittavatko orjan pakarat session jälkeen? Näkyykö mustelmia taikka punaisia juomuja? Yhden asian tiedän kuitenkin varmasti, kun kuljen tätä tietä toiseen suuntaan, kuljen kuin pilvessä, kaikki tuntuu silloin epätodelliselta, olen käynyt henkisesti jossain aivan muualla.
Aika, mikä on jonkin aikaa kulunut laahustaen, alkaa äkkiä liikkua kiihtyvällä vauhdilla. Vain muutama hetki enää, ja olen Hänen ovellaan. Onko Hän tänään punapää? Tumma- vai ristiverinen? Vai kehystävätkö vaaleat kiharat Hänen enkelikasvojaan?
Olen siis tutulla ovella, Valtiatar Villi-Iran määräämään aikaan. Katson miten sormeni lähestyy tuttua kellonappia, ja painan sitä. Kuulen heikosti kellon soinnin oven takana. Kurkkuni tuntuu kuivalta, odotus on päättymässä. Juuri ennen kuin ovi aukeaa, kuulen heikon askeleen sen takaa, astun sisään, ulkoilman valaistukseen tottuneet silmäni eivät alkuun näe hämärässä juuri mitään. Valtiatar Villi-Ira ovella jää taakseni kun pyrin löytämään askelmat alas studion lattiatasolle, en pysty vielä näkemään Häntä, Hänen asunsa on yhä arvoitus. Mutta olen saapunut!