Joka kuuseen kurkottaa…
Ding dong, ovikellon ääni kaikui päässäni, kun odottelin ovesi takana. Kävin kovaa sisäistä taistelua itseni kanssa. Järki kehotti juoksemaan nopeasti pois, mutta toisaalta kiihko ajatuksesta, että saisin palvella Sinua, piti minut paikallani. En kerinnyt ajatuksissani loppuun asti, koska ovi nykäistiin edestäni auki.
”Etkö sinä perkeleen perverssi saanut viime kerralla tarpeeksi, vai minkä takia olet taas täällä?” huudahdat minulle, ennen kuin kerkiän sanoa mitään. Pam, lävähtää kämmenesi poskelleni...olet kuin syysmyrsky. Vaatteesi mustia kuin ukkospilvet, silmäsi säkenöivät kuin kasa salamoita, äänesi jyrisee korvissani ja kämmenet iskevät tuhansien volttien voimalla poskiini. Tipahdan polvilleni eteesi, ja saan hädissäni soperrettua ”anteeksi tämä häiriö jumalainen valtiattareni, Sinun parastasi ajattelin, ja tulin tarjoamaan arvotonta kehoani käyttöösi...tulin toimimaan mattonasi...tai aivan minä vain haluat”
Hah, naurahdat Sinä. No katsotaan mihinkä pojasta oikein on, sillä Sinä kyllä erottaisit jyvät akanoista. Sisälle siitä, vaatteet pois ja makaamaan lattialle, kuuluu komento. Olen vielä hieman sekaisin iskuista sekä siitä, että olet minut päättänyt hyväksyä testiin, ja tuntuu että vaatteiden poisottamiseen menee ikuisuus. Onneksi huonekaluna ei tarvitse enää vaatteista huolehtia, mistä Sinäkin ivallisesti huomautat. Lopulta pääsen vaatteistani eroon ja ryntään lattialle eteesi. Etkö sinä edes puhetta ymmärrä, tivaat Sinä? Ei huonekalulta paljon vaadita. Katsotaanpa sitten mistä puusta on huonekalu tehty, sanot kehräten, samalla laittaen korkokenkiä jalkoihisi. Kiertelet ympärilläni kuin saalista vaaniva kissa, tökkien rintaani aina välillä kengälläsi, aivan kuin etsien heikkoa kohtaa johon iskeä ratkaiseva isku. Jännitystä voi melkein leikata veitsellä, ja en voi tehdä muuta kuin odottaa ja katsoa mitä tapahtuu. Olen valmis, tuli mitä tahansa, minä kestäisin sen. Keskityn mantran hokemiseen mielessäni, ja ensimmäinen isompi isku kengästäsi tulee täytenä yllätyksenä... PAM korkosi tärähtää rintaani. 
Puuf, ilma pakenee keuhkoistani...ja iskuja kengästäsi tömähtelee rintaani tasaiseen tahtiin, estäen normaalin hengittämisen. Oi, en kai vaan satuta mattoa, kyselet muka huolissasi, samalla tökäten korkosi naamaani? Niin uskomattomalta kuin ajatus vaikuttaakin, Sinun viattoman oloisissa jaloissa tuntuu olevan voimaa, ehkä jopa niin paljon, että murrun. Mutta helpolla se ei tule tapahtumaan.
Toteat, että matto on melkoisen huonoa tekoa ja kuluu huolestuttavan nopeasti kenkiä käytettäessä, joten eteismatoksi minusta ei olisi. Huomaat pettymyksen ja hienoisen pelon kasvoillani, ja toteat antavasi minulle vielä yhden mahdollisuuden. Ehkäpä olohuoneen mattona olisin parempi, siellä ainakin on tarvetta pehmeämmälle matolle.
Helpottuneena katson, kun otat kengät pois jaloistasi, ja ajattelen, pahin on ohitse. Hyppäät kevyesti rinnalleni, jossa aloitat marssimisen. Kyllä hyvän maton on kävelyä kestettävä, toteat iloisena, ja hypähtelet muutaman kerran ylös ja alas. Uuh, tämähän tuntuu ihan kivalta, kyllä minä tällaista pystyn vastaanottamaan, vaikka kuinka kauan, mietin tyytyväisenä. Kun huomaan kestäväni painosi ilman ongelmia, keskittyy katseeni, kuin itsestään, tarkkailemaan jumalaista vartaloasi. Huomaan, että tänään olet pukeutunut mukavan paljastavaan asuun, joka viettelevästi peittää kaikki paikkasi, mutta läpinäkyvän kankaan ansiosta ei jätä myöskään paljon arvailujen varaan. Tuntuu kuin Sinä olisit tiennyt minun tulevan tänään, miten muuten olisit osannut pukeutua juuri tällä tavalla, joka minua, alhaista mattoa miellyttää?
Seisot koko painollasi rinnallani. Maltan tuskin odottaa, mutta tämän erän pelaan viisaasti, enkä hätiköi.Jatkan ”kärsimistä” allasi, ja ihailen vaivihkaa Sinua. Kohtuullinen matto, mukavan pehmeä, ei välttämättä kovin kestävä, mutta menettelee, toteat ja hypähdät pois rinnaltani. Olen riemuissani, läpäisin testin, ainakin tämän...en välttämättä lentäisi pakkaseen...ainakaan heti. Seuraavaksi haluat nähdä miten toimin tuolina. Nyt se tapahtuu, vihdoinkin saan tuntea valtiattaren koko painon arvottomalla naamallani...tätä hetkeä olen odottanut ties kuinka kauan. Tähän asti olen ajatellut, että naamani ei ole tarpeeksi hyvä, ottamaan vastaan valtiattareni ihanaa takamusta. Mutta nyt se sitten vihdoinkin tapahtuisi. Olin varma, että kestäisin painon ilman pienintäkään ongelmaa. Ainakin, jos en sekoaisi onnesta, ei ongelmia tulisi.
Makasin selälläni ja odotin malttamattomana, katselin kun kävelit suoraan yläpuolelleni, ja kohta laskisit alapääsi kasvoilleni. Kädet yhteen ja ylös, kuului komento! Mitä tämä nyt oli? Tein kuitenkin niin, kuin käsky kävi ja odotin tulevaa. Pidetään kädet yhdessä ja paikoillaan, käskit samalla nousten istumaan käsieni päälle. Tätäkö Sinä olit tarkoittanut tuolina olemisella, kätenikö vain saisivat tuntea pakaroidesi lämmön? Kätenikö ainoastaan saisivat nauttia suloisesta tuoksustasi? Tunsin itseni petetyksi, tämä ei ollut sitä, minkä takia huonekaluksi halusin.
No mikäs minulla oli ollessa, näkymät nimittäin olivat hurmaavat. En tiedä onko maailmassa parempia näkymiä, kuin mitä koin valtiattareni alapuolella, ainakaan yhtään ei tullut mieleeni. Myös alapääsi viekoittelevat tuoksut tavoittivat nenäni aina välillä, kuin kutsuen nenääni.
Onnekseni olet kevyt kuin höyhen, tämänhän olin jo todennut, kun kävelit rintani päällä. Joten Sinun pitelemisesi ei ollut ongelma eikä mikään. Aika kuitenkin kului, ja aloin hieman huolestumaan, etkö aio ollenkaan siirtyä pois käsieni päältä? En kuitenkaan sanonut mitään, sillä en halunnut antaa pienintäkään viitettä mahdollisesta heikkoudestani. Käsieni alkava tärinä kuitenkin armotta paljasti minut. Ei kai tuolin jalat vain ala pettämään, kuului kysymys yläpuoleltani? Enhän ole edes vielä saanut rakkoa tyhjennettyä, vaikka asento siihen olisi paras mahdollinen, totesit kylmästi. Mitä, rakkoa tyhjäksi, ei, ei tähän tehtävään pissan nieleminen kuulunut, protestoin hädissäni. Minähän käytän huonekaluja miten haluan, ja jos haluan kusta niiden päälle, niin minähän kusen, kuului vastaus. Valmistauduin jo tulevaan suihkuun, suljin silmäni, ja outoa kyllä, avasin suuni…ja odotin. Hyvä poika, mutta ei vielä, vielä ei ole aika, naurahdit päälläni.
Hetken aikaa meni hiljaisuudessa, ainoa ääni, mikä kuului, oli se puhina jota pidin. Käteni olivat alkaneet täristä jo pahemman kerran, ja muutamaan otteeseen meinasin jo tiputtaa Sinut. Tiedän että siitä olisin saanut kärsiä, ja kovalla kädellä. Mutta tiedän myös, että en olisi myöskään antanut sitä itselleni koskaan anteeksi.
Tuoksuuko siellä alhaalla hyvältä, kysyit yllättäen? Umhh, joo-oh, sanoin varovasti. Tuoksuuko siellä pissalta, jatkoit kiusaten. Tuota, hieman saattaa...totesin epävarmasti...nyt on varmaan se hetki, kun päätät tyhjentää rakkosi naamalleni. Pöksyni ovat todella likaiset, ja haluat varmaan haistella niitä, joten laskepa minut naamalle asti, kuuluu komento. Tuo on komento, jota en edes mieti vastustavani, vaan tottelen empimättä. Lasken Sinut pikaisesti naamalleni,
ja jo ennen kuin alapääsi koskettaa kasvojani, saan voimakkaan tuulahduksen kusen tuoksusta. Näihin pöksyihin on oikeasti kustu, tai sitten niitä on pidetty viikon verran jalassa. Vedän syvää henkeä, ja nautin tuoksusta, samalla keräten voimia käsiini. Kauaa en kerkiä tuoksuista nauttia, saatikka voimia kerätä, kun jo komennat minut nostamaan Sinut takaisin ylös. Ponnistan, ja nousethan Sinä, huh ajattelen. Sainpa pidettyä valtiattaren tyytyväisenä. En kuitenkaan kerkiä asiasta olla edes ylpeä, kun komento laskea Sinut takaisin alas tavoittaa korvani.
Tätä jatketaan muutamaan kertaan, ja joka kerralla on entistä vaikeampaa pitää käsien tärinä kasassa. Ilmeisesti huomaat huonekalussa edes jonkin verran potentiaalia, etkä halua väsyttää tätä kerralla loppuun...vaan nouset pois päältäni. Ei täysin hyödytön, mutta ei lähelläkään hyvää, kuuluu tyly kommentti. Aaah, sanasi satuttavat enemmän, kuin mikään fyysinen kipu ikinä pystyisi. Haluan, että olisit minuun tyytyväinen, etkä joutuisi tyytymään mihinkään kohtuulliseen, tai vielä huonompaan. Mielessäni psyykkaan itseäni parempaan suoritukseen, valtiattareni ansaitsee vain parasta.
En saa käsiäni suuremmin lepuuttaa, sillä seuraavaksi komennat minut nousemaan käsieni varaan, ja kiipeät istumaan rinnalleni. Tunnen kuinka nostat jalkasi kokonaan ylös lattialta, ja istut huolettomasti koko painolla päälläni.
Minua muuttunut asento ei haittaa, sillä tässä asennossa saan koko ajan tutustua paremmin pöksyistäsi tulevaan ihanaiseen tuoksuun. Innoissani unohdan suunnitelmani edetä hitaasti, ja menen kysymään, ”saanko valtiatar tänään myös nuolla pöksysi?” On ilmeisesti onnenpäiväni, sillä tyydyt toteamaan, että pesukonetta tässä on hieman jo kaivattukin.
Alas maahan, komennat. Ihanasta paikasta luopuminen on aina hankalaa, ja en tälläkään kertaa sitä haluaisi tehdä, joten kieltäydyn. Hah, toteat Sinä. Katsotaan sitten, kuinka kauan pöytä jaksaa kannatella...ja sehän jaksaa jos se on minusta kiinni. Ja valitettavasti se taas oli minusta kiinni, sillä kun minuutit seurasivat toisiaan, ei edes mahtavasta pillumehun tuoksusta tullut lisäenergia pelastanut minua...vaan lysähdin voimattomana maahan. Et kuitenkaan ollut täysin pettynyt, vaan päätit palkita minut ja päästää minut kunnolla tutustumaan tuoksuihisi. Makasin selälläni ja katselin Sinua sekä pöksyjäsi, oi pojat, ne olivat likaiset...
Tuntui, että kiusasit minua ikuisuuden, ennen kuin viimeinkin laskit itsesi naamani päälle, ja käskit haistella. Ja voit vain kuvitella, kuinka minä poika haistelin, sekä myös nautin, Pyöritit itseäsi naamallani, hankasit tahraisia pöksyjäsi nenääni vasten ja ilmiselvästi nautit koko tilanteesta. Samaa voin sanoa itsestäni, mikäpä oli matolla ollessa, naama täynnä tuoksuvaa ja lämmintä vittua, mitäpä matto muuta tarvitsisi? Hetken vallitsi harmonia, niin valtiatar kuin arvoton orja nauttivat tilanteesta, kunnes tiputit pommin. Pfeeefw, oli ääni joka kuului, paska oli maku, joka suussani maistui. Ei ole todellista, olit pieraissut kasvoillani, ja vieläpä suoraan suuhuni...rimpuilin allasi jonkin aikaa hädissäni...jos näitä vaikka tulisi lisää. Tästähän Sinä et pitänyt, vaan edelleen naamallani istuen, rupesit läpsimään minua.
Iskuja tuli vasemmalta, sitten oikealta, ja välillä tuntui että molemmilta puolilta. On se nyt kumma, jos ei rupea paska maistumaan, huusit iskujen välillä. Kun maku sekä haju hävisivät, rauhoituin ja totesin, eloon taidetaan kuitenkin jäädä. Lopetin pakoponnisteluni ja toivoin, että Sinäkin lopettaisitkiusaamiseni. Onnekseni näin kävikin pian, ja kun avuliaasti vielä avasin suuni odottavaan asentoon, totesit nauraen ja samalla pieraisten ”on tämä orja sentään kohtuullisen nopea oppimaan”
Kontilleen maahan, nyt testataan onko orjasta kunnolliseksi jalkarahilliseksi istuimeksi. Tietäen mitä vastustamisesta seuraisi, ponnahdin pikaisesti ylös ja asetuin haluamaasi asentoon.
Hypähdit istumaan selkääni ja asetit jalkasi mukavuutta hakien niskani päälle. Tunnuit rentoutuvan selässäni
Jälleen kerran unelmani sekä haaveiluni keskeytyivät tylyllä tavalla. Släps, kuului ääni, ääni siitä, kun piiska osui paljaaseen pakaraani. Olisi taas pitänyt kuunnella tarkemmin, eikä keskittyä oman egon pönkittämiseen. Ilmeisesti en kuitenkaan ollut mokannut pahasti, sillä lopetit melko pian ja komensit minut ylös kontilleni. Seuraavaksi yllätit minut pahanpäiväisesti, kun hyppäsit niskani päälle istumaan, josta johtuen käteni pettivät ja horjahdin eteenpäin...
Onnekseni, Sinulla oli nopeat refleksit ja sait kätesi vastaanottamaan pudotusta, ja vältyin suoralta pihalle joutumiselta. YLÖS, sinä saamaton paska, huusit minulle. Ja totta, tuon kaiken huudon olin ansainnut, ja vielä paljon muuta. Mennä nyt tuolleen pettämään valtiattaren luottamus.
Kampesin itseni pikaisesti takaisin kontilleni, samalla vuolaasti pyydellen anteeksi ja anoen vielä uutta mahdollisuutta. Tuhahdit, ja rupesit jakamaan rangaistusta tiputtamisesta. Piiskasi viuhui tiuhaan tahtiin, iskien selkääni, kylkiini sekä pakaroilleni.
Jos en sitä ääneen huomannut tehdä, niin mielessäni ainakin kiitin Sinua joka iskusta, sillä ne merkitsivät sitä, että olin vielä mukana kuvioissa.
Seuraavaksi oli vuorossa se testi, jonka vuoksi olin tähän hommaan hakenut. Saisin vihdoin toimia tuolinasi, ja istuisit koko painollasi naamallani. Komensit minut taas istuma-asentoon josta nojasin taaksepäin käsilläni. Asetuit hajareisin seisomaan niin, että naamani oli jalkojesi välissä, ja hitaasti painoit alapääsi naamalleni. Pikkuhiljaa lisäsit painoa, ja rupesit istumaan kunnolla.
Tunsin kun nostit jalkasi rinnalleni, ja nyt koko painosi lepäsi päälläni.
Niskani tuntui siltä, kuin se antaisi periksi millä hetkellä tahansa, keuhkoni huusivat epätoivoisesti ilmaa ja jalkani sätkivät hyödyttöminä. Pakokauhu alkoi vallata mieltäni, sillä aina kun yritin pikaisesti laskea päätäni saadakseni ilmaan, seurasi pyllysi mukana, samalla estäen kaiken hapen saannin. Satunnaisesti nousit sen verran, että sain pikaisesti vedettyä ilmaan, ja sitten istuit taas nauttien takaisin. Jos joku olisi kuunnellut ääniä toisesta huoneesta, olisi hän varmaan ollut ihmeissään, sillä voin kuvitella kuinka ihmeellisiä kurlausääniä pidin, kun taistelin itselleni happea.
Tämähän kyllä oli sitä, mitä olin aina halunnut, joten mieleeni ei hetkeksikään iskenyt katumus.
Kun koettelemusta oli jatkunut ties kuinka kauan, nousit pois kasvoiltani, ja kysyit riittääkö? Ei sentään, oli lyhyt vastaukseni. Hyvä, oli Sinun vielä lyhyempi toteamus, samalla kun kiipesit istumaan kaulani päälle. Tästä ei sitten ole muuta tietä kuin alas, totesit kylmästi.
Hengittäminen ainakin kävi hankalaksi, kädet rupesivat tärisemään ja antoivat sentti sentiltä periksi. Tilannetta ei ollenkaan auttanut valtiattaren ivalliset kommentit siitä, kuinka vanhaa ja lahoa ainetta huonekalu on, kun ei edes hetkeä kestä valtiattaren painoa päällään. Voi, olisin tehnyt mitä vain, että olisin saanut pidettyä valtiattaren tyytyväisenä, mutta ei...jälleen kerran päättyi tarina pettymykseen. Ei olisi valtiattarella taaskaan mitään syytä olla ylpeä orjavalinnoistaan...
Tiesin mitä epäonnistumisesta oli tulossa, ja alistuin kohtalooni. Makaa vain maassa, niin et rasitu, kuului valtiattaren hunajainen ääni. Nosta kuitenkin jalkoja hieman ylös, niin kiertää veri paremmin, jatkoi hän. Mitä, eikö valtiatar ollutkaan minulle vihainen...hieman epäuskoisena tein kuitenkin kuten käskettiin. Nostaessani jalkoja rinnalleni, huomasin syrjäsilmällä kuinka ilmeesi muuttui ja tajusin tehneeni virheen. Kissamaisella nopeudella hyppäsit istumaan jalkojeni päälle, rysäyttäen ne voimalla kiinni rintaani. Aaaarrggghhh, vihlaisu kävi reidessäni... Ainakin se vei kaiken voiman, joten en saanut nostettua Sinua pois päältäni. Sitten se, mitä olin pelännyt, alkoi. Rupesit piiskaamaan kaikin voimin pakaroitani, ilman pienintäkään sääliä.
Koska olet kerran onneton ja epävakaa huonekalu, johon ei voi luottaa, toivottavasti toimit edes hyvänä vessana, totesit iskujen lomassa. Avasin suuni protestoidakseni, ja samalla hetkellä Sinä avasit hanasi...pissaasi suorastaan ryöppysi naamalleni sekä suuhuni. Suihku oli sen verran voimakas, että osa pissasta joutui nenääni, ja vedin sitä myös henkeeni. Suu auki, juo kaikki kallis nektarini, huusit Sinä, ja hakkasit samalla voimalla pakaroitani. Tunsin tukehtuvani, hukkuvani pissaasi, jumalaiseen nektariisi jota vain virtasi ja virtasi päälleni. Epätoivoisesti köhin ja kurlasin allasi, yrittäen saada henkeä ja samalla niellen mahdollisimman paljon kustasi. Tuntui kuin pystyisit kusemaan ikuisesti, vatsani pohjassa alkoi tuntua täyteläiseltä, mutta pissan tulo ei vain osoittanut loppumisen merkkejä. Olin jo varma, että joutuisin oksentamaan osan ulos, ennen kuin lopettaisit...mutta onneksi niin ei tarvinnut tehdä. Sillä niin nopeasti kuin se oli alkanutkin, se myös loppui. Järkyttyneenä makasin allasi, ja katselin kuinka viimeiset tipat tippuivat vitustasi suoraan suuhuni.
Toivottavasti maistui, sanoit noustessasi pois päältäni. Jos et halua syödä paskaani, on parasta että onnistut seuraavassa testissä. Syödä paskaa, en varmasti syö...tässä testissä olisi pakko onnistua, joten nyökkäsin hullun lailla ja sopersin onnistuvani missä tahansa.
Selälleen maahan ja kädet ylös oli jälleen komento. Huh ajattelin, tämä oli jo tänään tehty, ja olin selvinnyt siitä kunnialla...joten niin selviäisin nytkin. Hyppäsit istumaan käsieni päälle, todeten samalla, katsotaan miten puu murtuu.
Hypähtelit hieman käsieni varassa, jotka aina hieman notkahtelivat, mutta muuten koin tilanteen olevan hallinnassani. Jonkin ajan kuluttua alkoi käteni hikoilla, ja jouduin korjaamaan käsien asentoa allasi. Totesin kuitenkin, että pystyin pitämään Sinut hyvin paikoillaan, kunhan vain pitäisin käteni kuivana. Se vain ei ollut ollenkaan helppoa, ja kun rupesin yrittämään tilanteen korjaamista, tilanne vain paheni.
Käteni rupesivat lipsumaan allasi, ja ärähtäen kysyit, joko paska maistuisi? Ei, ei, sanoin minä, korjaan vain tämän asennon. Tönäisin Sinua kaikin voimin hieman ylöspäin, jotta saisin käden paremmin allesi. Mutta ei, käteni ei kerinnytkään allesi kunnolla, vaan rysähdätkin alas suoraan naamaani kohti...näen vielä pakarasi ääriviivat ennen kuin ne peittävät näkökenttäni...sitten tuli pimeys.