Tarinat

Asiani koskee sairaalamme uutta työntekijää Iraa ja halusin vain, että joku tietää tästä ennen kuin tulen lopultakin hulluksi. Tämä Ira ei ole mikään tavallinen ”kiltti” sairaanhoitaja vaan pirullinen psykopaatti. Tarvitsen apua ulkomaailmasta ja pyydän että otat lakimiesveljeeni yhteyttä siitä mitä aion sinulle kertoa.

Sinähän tiedät, että minun piti pari kuukautta sitten jo päästä vapaaksi täältä hullujen huoneelta. Oletkin jo siis huomannut, etten edelleenkään siunaa päiviäsi olemassaolollani. Ai miksi? Se -SENSUROITU, TUHMAT POJAT EI KIROILE ;)- Ira, joka ei jätä minua hetkeksikään rauhaan. Kun sanoin häntä äsken psykopaatiksi, niin tarkoitin sitä! Hän ei ole parantamassa meitä täällä kuntoon, vaan hän on täällä sysäämässä meitä syvemmälle hulluuteen.

Olin joutunut tappeluun vanukkaasta erään kanssahulluni kanssa, joka johti siihen että jouduin siteisiin viimeiseksi viikoksi. Tiedät jo, että sairaalan johto tarkkailee silmä kovana jokaista liikettäni ja pienikin nauru jonka päästän johtaa minut vain pitemmäksi aikaa hoitoon. Mielestäni se on epäreilua mutta minkäs teet? Ei ole varaa valittaa...

No kuitenkin, tämä uusi työntekijä Ira tuli huoneeseeni tekemään jotain testejä ja kysymään jotain kysymyksiä siitä miten fetissini alkoi. Olin hämmästyksissäni, koska olinhan jo psykiatreille ja kaikenmaailman kallonkutistajille kertonut koko tarinan. Miksi hänen tulisi kuulla sitä uudestaan? Selitin kuitenkin vaivoin lapsuudentraumani hänelle ja aluksi hän vaikutti ymmärtäväiseltä.

ULKOMUOTO VOI PETTÄÄ JOSKUS, PITÄISIHÄN SINUN TIETÄÄ JOONAS ;)

 Hän sanoi, että minulle piti tehdä jotain testejä. Olin aluksi ihan OK sen kanssa, täällähän ei muuta tehdäkään kuin testejä! Heti alkumetreistä tajusin jonkun olevan pielessä. Mistä lähtien sulan vierittäminen pitkin herkkää ihoani on ollut jokin testi? Ja miksi sellainen testi oltaisiin tehty kutitusfoobikolle? Iran kommentit eivät tilannetta parantaneet: ”Mitenköhän kutiat vastakarvaan? Sä oot tosi herkkä kaulasta.” Kun hän kehui kaulani kutiavuutta, rupesin jo tajuamaan mistä oli kyse. Olin täysin hänen armoillaan.

Kysyin milloin testit loppuisivat? ”Ne loppuu silloin kuin ne loppuu, kyllähän sinun pitäisi Joonas tietää, että testit ovat testejä ja ne vievät aikansa.” Panokset kuitenkin kovenivat. Höyhenten sijasta hän rupesi rapsuttamaan minua jalkapohjista. Siitä lähtien tiesin olevani pulassa. Yritin kovasti pitää naaman peruslukemilla, ja onnistuinkin siinä. ALUKSI ;)

Sitten tein ehkä elämäni isoimman virheen. Uhkasin kertovani ylilääkärille Iran touhuista. Ira tukki suuni kädellään ja sanoi minua tuhmaksi pojaksi. Hän sanoi että hän voi kirjoittaa millaiset paperit tahansa ja että kukaan ei kuitenkaan uskoisi minua. Siitä painajaiseni alkoi.

Hän rupesi hivelemään käsillä ylävartaloani niin että jokainen herkkä kohta ruumistani tiesi koko ajan, missä sormet kulkivat. En voinut enää pidättää nauruani, ja se tulvi ulos niin kuin vesi romahtaneesta padosta. Iran kommentit (”Tulihan se sieltä! Sä kikatakin niin kauniisti.”) eivät auttaneet asiaa. En välittänyt enää siitä, jouduinko olemaan loppuikäni kahjojen talossa. Halusin vain niin paljon että tuo infernaalisen kiduttava kutitus loppuisi.

Turhaan toivoin. Jalkani olivat seuraava uhri ja voin kertoa, ettei mikään, KOSKAAN, ole aiheuttanut minulle yhtä suurta flashbackia takaisin siihen tätiini josta tämä koko sotku lähti. Nauroin taas kuin pikkupoika kun Ira tutki ruumiini kaikki kutiavat sopukat polvitaipeesta jalkapohjiin ja kainaloon. Hän lisäsi vielä jotain öljyä/nestettä päälleni, mikä teki minut kahta herkemmäksi.

Ira sanoi minulle: ”Voin ottaa vaikka ylitöitä tämän takia, tämä on niin hauskaa. Voin tuoda sulle tästä lähin työvuoroni niin tiedät milloin tulen taas vierailemaan.” En lohduttomalta naurultani pystynyt sanomaan mitään.

Olen ollut kohta jo kolme kuukautta vankina täällä mielisairaalassa. Ira keksii aina uusia tekosyitä pitää minut täällä (”hän läpsäisi minua pepulle eilen, hän esitti apinaa ruokalassa, hän kalasti vessanpöntöstä kalaa”), vaikka en ole tehnyt näistä mitään. Joka yö hän tulee äänieristettyyn selliini ja joka yö hänen vahvat kätensä sitovat minut kiinni sänkyni päihin ja joka kerta nauran kuin pikkupoika. Kukaan ei minua auta, ylilääkärikin on aivan Iran lumoissa. Kukaan ei kuuntele, paitsi sinä.

Haluan että sinä tietäisit miltä minusta tuntuu ja haluan että laitat tämän viestin eteenpäin jollekin, joka voi auttaa. En kestä kauaa jos Ira jatkaa tätä joka öistä traditiotaan enää pitkään. Tunnen kuinka mieleni alkaa lipsumaan ja kuinka yhä enemmän elämäni pyörii tuon kirotun kutituksen ympärillä